Huhhuh, nyt on koeviikko ohi ja voin ihan rauhassa kirjotella tänne ilman stressiä kokeista. Nyt meillä on siis muutama tet päivä, ja meen tänään vielä myöhemmin töihin lapioimaan lisää paskaa <3
Valvoin kokonaan edellisyön ja viimeyönäkin valvoin myöhään, voitte kuvitella sen olon taas kun on valvonu niin monta tuntii putkeen..
Mulla on lähiaikoina liikkunu sisällä ihan helvetisti erilaisia tunteita ja oon ollu niiden kanssa ihan sekasin. Välillä oon ollu tosi herkkänä ja mua on oikeesti sattunu pienetkin asiat ja menny hermo kans moniin asioihin.. Välillä oon ollu tosi loppu ja välillä tuntenu olevani taas elossa. Ja tän kaiken oo vaan pitänyt mun pääni sisällä jylläämässä ku oon halunnu välttää kaikkea ylimäärästä sotkua mun tunnekuohujen takia.. Nyt mun olo on jotenkin neutraali, mikään ei tunnu miltään. En stressaa niin pienistä asioista kun yleensä. Tässä mä vain istun, kuuntelen musiikkia ja pesukonetta joka kolisee koska siellä on kenkiä. Tekisi mieli siivota, mutta pesuaineet on loppu. Oon laiskapaska enkä jaksa kävellä tarjoustaloon yksin.
Jäin äsken, ennenkuin alotin kirjoittamaan tätä blogimerkintää, miettimään et miten paljon ihmiset muuttuu elämän aikana. Kaikki mitä elämässä tapahtuu vaikuttaa aina jollakin tavalla ihmisiin. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa, mut ei aina edes hyvään suuntaan.
Itsekin oon muuttunut monella tavalla muutamas vuodessa.. Jotkut asiat on muuttunu mun mielestä huonompaan mut jotkut parempaan.. Mä oon selvästi jotenki kasvanu, en enää pelkää niin naurettavia asioita ku joskus pienenä. Oon vieläki ujo (en toki kaikkien seurassa :D), mut joihinkin asioihin saan välillä otettua itestäni niskasta kiinni. Koska mullehan on ollu aina tosi vaikeeta esimerkiks asiapuhelujen soittaminen ja kaikki tollanen sosiaalinen kanssakäyminen, mut esimerkiks tässä välissä kun oon kirjottanu tätä merkintää niin sain pitkän kamppailun jälkeen itseni soittaa autokouluun ja varaamaan mulle sieltä ne muutamat tunnit. Tollaset asiathan on normaalisti monille ihmisille tosi helppoja, mut mulle on oikeesti vaikee puhua puhelimessa vieraiden ihmisten kanssa. Melkeen mieluummin mä hoitaisin asiat kasvokkain, vaikka seki olis tietty vaikeeta mulle. Oon uskaltanu nähdä ihmisiä joiden kanssa oon jutellu aiemmin vaan netin välityksellä, enkä oo uskaltanu monista yrityksistä huolimatta nähdä niitä aiemmin. Nyt oon parin tapauksen kanssa saanu taas sellasen jännän fiiliksen, että ihan sama, en mä siinä mitään menetä vaan päinvastoin ja oon uskaltanu tehdä sen mitä aiemmin olisin kovin halunnu mut koska oon ollu niin epävarma itestäni niin en oo uskaltanu. Suurin pelko siinä on varmaan ollu se, ettei se ihminen jonka kanssa on ollu kiva jutella ja joka pitää musta tekstinä, ei enää tykkääkään musta livenä tai pitää mua rumana. Oikeesti sehän on vaan niiden oma ongelma sit jos en kelpaa seuraks, hyvä vaan sit et ajoissa selvii et kuka on oikeesti mukava ja kuka vaan pinnallinen paska..
Ja mähän on saanu noista kokemuksista vaan lisää luottamusta itteeni, koska ne ihmiset jotka on ollu tekstinäkin mukavia, on ollu livenäki tosi mukavia. Eikä niiden mielipiteet musta oo muuttunu mihinkään. Jatkamalla tällä tavalla mun pelkojen ylittämistä musta tuntuu et pääsen niistä kohta kokonaan yli, ja se olis ehkä mahtavinta ikinä sillä oon eläny mun elämän tähän asti ihan liikaa mun pelkojen vallassa!
Nyt mua kyllä silti hieman pelottaa, saatan joutuu kohtaamaan taas yhden hassun ihmisen jonka kanssa oon vaan facebookkailu ja tekstaillu sekä sen kaverin. Mut tästä asiasta mä en voi täällä vielä enempää puhua, ku mitä oon ymmärtäny asiasta ni se on top secret! :D
Ehkä mä nyt sit kuitenkin ryhdistäydyn ja lopetan tän blogin suttaamisen ja tollasten liian syvällisten juttujen pohtimisen ja alan vaikka siivoomaan niinku mun piti.. Tosin ilman pesuaineita? Kai mä jotain keksin.
Pitäkää kivaa!
Heihei :3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti